Kun yhteiskuntaa avataan uudestaan koronakevään rajoitteiden jälkeen, herää monelle kysymys mitä tapahtuu uudessa ympäristössä – onko paluuta vanhaan elämään sellaisena, kun sitä elimme? Vaikka monella on toiveena tilanteen mahdollisimman nopea normaliuttaminen, ennusteet sanovat, ettei täyttä palautumista ehkä tule, vaan on puhuttu uudesta normaalista. Uusi normaali olisi sitten jonkinlainen hybridi vanhaa ja uutta: enemmän etätyötä, vähemmän massatapahtumia.

Yhdysvaltojen THL:n eli CDC:n (centers for disease control and prevention) viestintäjohtaja puhuu uutta normaalia osuvammin meitä ympäröivästä ”rullaavasta todellisuudesta” (rolling reality). Rullaavassa todellisuudessa elämä ei täysin palaudu, vaan jäämme eräänlaiseen limboon, odottavaan valmiustilaan. Meillä on jatkuvasti hieman suurempi tiedon tarve, olemme alttiimpia seuraamaan ympäristöämme ja heikkoja signaaleja ja reagoimme helpommin muutoksiin.

Rullaavan todellisuuden aikana organisaatioissa yksilöiden tiedon tarve kasvaa, mutta samalla kuormitus on aikaisempaa suurempi. Tilannetta voi verrata tietokoneeseen, joka päivittää jotain ohjelmaa taustalla haitaten ja hidastaen kaiken muun tekemistä. Hommat kyllä etenevät, mutta eivät varsinaisella vauhdilla. Tätä on aivotyö rullaavassa todellisuudessa.

Uusi rullaava maailmamme pitää meidät ikään kuin varpaillaan valmiustilassa. Rullaavassa todellisuudessa voimme siis vaihtaa nopeasti vapaampaan ympäristöön, tai sulkeutua kotiin uudestaan. Tutkimuksien mukaan ihminen kestää melkein mitä vaan, jos saa siitä varoituksen. Yllättävät asiat ovat meille kaikkein haastavimpia, ja vaativat päivitystyötä enemmän. Rullaavassa todellisuudessa olemmekin aikaisempaa tietoisempia yllättävien muutosten olemassaolosta.

Rullaavassa todellisuudessa on paljon samaa kuin foreverismin ajatuksessa: siinä, ettei mikään ole lopullista. Foreverismin ajatus, että kaikkea tietoa voi ja tulee päivittää, ohjaa viestintäämme nytkin. Pahimmillaan nettikirjoittelussa tämä näkyy vapautena käyttää vahvistamatonta tietoa ja huhuja entistä enemmän. Parhaimmillaan tämä näkyy intentioviestinnässä, jolloin organisaatiot kertovat jo etukäteen sidosryhmille, mitä suunnittelemme. Näin suuntaamme voidaan korjata lennosta ennen lopullisia päätöksiä. Samalla tavoin myös suurin osa mainonnasta leikkii tekoälyllä ja kokeilee, mihin viestiin nappaisimme parhaiten – ja muotoilu jatkuu kunnes klikkaamme ”osta nyt” näppäintä.

Tutkimuksista tiedämme, että tietämättömyys on kuluttavaa. Niinpä uusi rullaava todellisuuskin tulee olemaan jollain tasolla rankempaa sekä aivoillemme että fyysisesti. Saamme vähemmän aikaan. Ajan myötä, jos ei ole odotettavissa lopullista helpotusta, totumme tietysti myös odotteluun. Tärkeintä ei tässä todellisuudessa ole pyrkiä stabilisoimaan tilanne, sillä se päivittyy arvaamattomalla tavalla joka päivä. Siitä ei myöskään voi pyrkiä eroon mahdollisimman nopeasti, sillä se voi vielä kestää. Tärkeintä on ymmärtää, että maailmassamme tapahtuvat asiat vievät tilaa ajattelustamme, vaikka rullaamme koko ajan eteenpäin.