Sosiaalisella saasteella tarkoitetaan kaikkea sellaista työn mukanaan tuomaa ei-toivottua, yksityiselämää haittaavaa toimintaa ja tunnetta, joka heikentää yksilön hyvinvointia. Korona-aikana suurin osa etätöihin kotiin joutuneista on kokenut työn kotona jollain tavoin taakoittavaksi, oli sitten kyseessä karanteeni, lastenhoito työn ohella tai sosiaalisten kontaktien puute työkavereiden kesken. Mutta mitä siis on sosiaalinen saaste käytännössä?

Yksinkertaisuudessaan työ esimerkiksi katsotaan sosiaalisesti saastuttavaksi, jos työntekijä joutuu erityisen stressaaviin tilanteisiin tai venymään yllättävän pitkiä jaksoja töissä siten, että hänen hyvinvointinsa heikkenee. Hyvinvoinnin heikentyminen voi näkyä stressinä, sairauksina, masennuksena, ahdistuksena tai fyysisinä oireina kuten rasitusvammoina. Tällaiset saasteen muodot usein hoidetaan organisaatioissa tarjoamalla jotain tilapäisesti tilannetta laastaroivaa palvelua, kuten vaikka työterveyshuoltoa tai työnohjausta, puuttumatta itse saastuttavaan toimintaan.

Työn sosiaalinen saaste voi levitä yksityiselämään

Sosiaalinen saaste leviää usein yksilön tukiverkostoon ja läheisiin. Työn sosiaalinen saaste voi esimerkiksi haitata perhe-elämää, lasten kasvatusta, ihmissuhteita, lemmikkejä ja harrastuksia. Uusimpien arvotutkimuksien mukaan erityisesti nuoremmat sukupolvet arvostavat sellaisia organisaatioita työnantajina, joissa löytyy joustoa yksilön omien preferenssien mukaan, eikä aikaa ja voimia olla enää valmiita uhraamaan todella hyvän palkan eteen. Olemme vain askeleen päässä siitä, että Glassdoor ja muut työpaikkojen nimettömät arviosivustot alkavat julkaista sosiaalisen saasteen mittareita.

Siinä missä työ voi saastuttaa sosiaalisesti, niin voi myös kone, tuote tai palvelukin. Äärimmäisiä esimerkkejä löytyy internetistä, kun toimimattomien ohjelmien takia digiraivon valtaan joutuneet yksilöt hakkaavat vasaralla, paiskovat ulos ikkunoista ja tallovat yhteistyöhaluttomia tietokoneita, näyttöjä ja puhelimia. Digitaalisten laitteiden tuhoamisen katsomisella on selvästi tilausta, kuten will it blend ja Hydraulic press kanavien suosituimpien videoiden katsojaluvut kertovat.

Sosiaalisesta jalanjäljestä kilpailuetu

Brändeille ja organisaatioille oman tuotteen joutuminen julkisen raivon kohteeksi on kiusallista, sillä harva asia tarttuu ja kohdistuu yhtä helposti netin välityksellä kuin viha. Tästä huolimatta harva organisaatio miettii tuotteen tai palvelunsa sosiaalista saastetta käyttäjien ja asiakkaiden tunteiden tasolla, vaikka helppous onkin keskeinen myyntivaltti monessa kategoriassa nykyään.

Sosiaalisesti vastuullinen organisaatio kysyykin jo tuotetta ja palvelua suunniteltaessa, mikä on tuotteen sosiaalinen jalanjälki. Elinkaariajattelun mukaan keskeistä on sekä suunnittelijan, kehittäjän, myyjän, käyttäjän että asiakastuen kokemus. Sama tuote voi olla joltain osin vastuullinen, mutta toisessa osassa lähes vastuuton. Minkälaisia tunteita tuotos herättää sen suunnittelijoissa, valmistajissa ja käyttäjissä? Miten tuote ja palvelu parantaa sen parissa eri vaiheissa toimivien sosiaalista hyvinvointia? Tuleeko käyttäjän elämästä parempaa vai huonompaa tuotteen myötä, lyhyellä ja pitkällä aikavälillä?

Organisaatio, joka miettii nämä jo suunnitteluvaiheessa voi napata kilpailuedun sosiaalisen vastuullisuuden aallon rantautuessa yksilöiden odotuksiin lähivuosina.